Tervetuloa kurkistamaan taiteeseeni ja taidetilaani Oitbackan kartanon navetan ylisille Kirkkonummelle. Työtila ja siihen kuuluva pieni Studio Galleria O sijaitsevat 1902 rakennetussa andalusialaishenkisessä navetassa.
Olen materiaalilähtöinen, luonnonmateriaaleja ja kierrätystä hyödyntävä kuvataiteilija, koulutukseltani tekstiilitaiteilija (MA) & kuvataidekasvattaja (MA). Opetustyön ohessa olen toiminut vapaana taiteilijana ja tekstiilisuunnittelijana. Suunnittelen ja toteutan yhteistyössä eri käsityöläisten kanssa sisustustekstiilejä tilauksesta, myös teollisia piensarjoja. Lisäksi ohjaan taiteilijalähtöisiä yhteisötaideprojekteja eri-ikäisille asiakasryhmille.
Teen yhteistyötä navetan toisessa päässä työskentelevän keraamikko Karoliina Tuovisen kanssa. Tarjoamme yhteisiä ja omia taidekursseja. Minulla on laaja kokemus eri-ikäisten taideopetuksesta vauvasta vaariin. Oitbackassa pidän taidekursseja -ja leirejä lapsille, lapsi-vanhempi-ryhmille ja aikuisille. Suosituin aikuisille suunnattu kurssi on taideterapiapohjainen Matkalla minuuteen ja omaan taidekieleen –kurssi. Opetukseni perustuu eri materiaalien ja tekniikoiden hyödyntämiseen, myös opiskelijoiden henkilökohtaisiin tarinoihin. Oppimisalustana toimii inspiroiva, luontolähtöinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Oitbackan kartanon navetan pihapiiri. http://oitbackagard.com/
Welcome to have a look at my art studio at Oitbacka’s country house in Kirkkonummi. The small Studio Gallery O is attached to the workspace, which is located in an Andalusian styled barn built in 1902.
Ajankohtaista / Topical
- Näyttely Paljain silmin – With the Naked Eye
HAA Galleria (entinen Galleria Rantakasarmi), Suomenlinna
3.-27.9.20 — Helsinki Design Week 2020.Suomenlinnan HAA Gallerian Taiteilijat O:n & TEXO:n näyttelyn teema on uusmaterialismi. Taiteilijat O:n hanketuottaja Miia Kallio avaa käsiteen taustaa laajasti näyttelyn kuraattorihaastattelujen pohjalta Ormanon blogissa. ”Tiivistetysti voisi sanoa taiteen tutkimuksen kannalta uusmaterialismissa olevan kyse materiaalin ja taiteilijan intention välisestä suhteesta. Materiaali ei ole vain jotain, josta taiteilija muokkaa teoksen, vaan taiteilija ja materiaali toimivat yhteistyössä.”
Paljain_Silmin_katalogi.pdf
#paljainsilminLasihelmipeli / The glass bead game
Lensin Andalusiasta Suomeen maaliskuussa 2020. Allani levittäytyi tilkkutäkkimäisen kaunis ja koronasta puhdas maisema. Otin valokuvan, jossa erilaiset pinnat keltaokrasta punaruskeaan, sinivihreään ja smaragdiin vuorottelivat. Kapeat tiet halkoivat pintoja kuin ulospäinkäännetyt saumat. Piirtämäni luonnos, Maa on niin kaunis inspiroi tekemään 1980-90-luvulla kutomistani ja suunnittelemistani kankaista kierrätysteoksen. Sen muotoutumiseen vaikutti myös Herman Hessen Lasihelmipeli (1943), jota on sanottu ajan monumentiksi – romaani sisältää kaikkien aikojen läsnäolon. Toinen maailmansota näkyy teoksen taustalla ja erilaisten maailmankatsomusten törmäyskurssit. Ne tuntuvat ajankohtaisilta myös nyt.
Kolmiosainen tekstiiliteokseni Lasihelmipeli 2020 on pieni oman ajan monumentti verrattuna Hessen Lasihelmipeliin. Siinä on kuitenkin riittävästi: pelto, mekko ja peli – elämän perusainekset: Suo, kuokka ja Jussi. Triptyykin kolmas osa on aikoinaan kirpputorilta hankkimani käsintehty ”lasihelmipeli”, tämän päivän kuokka.
Kuva: Usva Torkki