Matkalla minuuteen ja omaan taidekieleen

Matkalla minuuteen ja omaan taidekieleen on otsikon mukaisesti matka omaan tarinaan ja käsialan löytämiseen erilaisten kuvataidetehtävien kautta. Tehtävät pohjautuvat osittain ekspressiiviseen taideterapiaan, mutta rakentuvat luomani Pesäkonseptin ympärille, jonka keskiössä on oman taidekielen löytäminen kuvallisiin prosessitehtäviin pohjautuen. Kurssi sopii kaikille, eikä edellytä taidetaustaa, aivan vihreäkin on tervetullut kurssille.

Ryhmän merkitys korostuu kurssin aikana, mitä kautta rakennutaan yhdessä. Kutsu ystäväsikin mukaan!

Visuaalisia tunnemuistoja

Taideterapialähtöisessä prosessissa työskennellään materiaalilähtöisesti juoksevan maalin, saven, käsintehdyn paperin, luonnon-, ja kierrätysmateriaalien kanssa. Kaikki aistit ovat herkistyneet ja herättävät voimakkaita muistoja ja tuntemuksia. Taidekurssilla tutustutaan uusiin materiaaleihin ja tapoihin tehdä taidetta. Myös taustamusiikilla on iso merkitys työskentelyssä.

Ota yhteys sähköpostitse anmikkol@gmail.com tai puhelimitse 040 740 8404, niin sovitaan tarkemmin.

  • ”Kokemus oli turvallinen, pieni ryhmä ja sinulla ohjaajana hyvä ote huomioida kaikki ryhmäläiset – lisäksi myös silmää nähdä missä vaiheessa meidän jokaisen prosessi oli menossa.” Soile 12.6.2018
  • ”Tulen aina uudestaan koska näiden kurssien ilmapiiri on avoin ja hyväksyvä. Saan olla oma itseni, saan aikaa itselleni, opin samalla uutta sekä itsestäni että taiteesta.” Suvi 31.5.2018
  • ”Opetus on ammattitaitoista ja yksilökohtaista, lempeästi ohjaavaa. Jokaisella on oikeus jakotilanteissa purkaa tai olla purkamatta – ihan miltä tuntuu.” Inkeri 8.6.2018
  • ”Minua katsoo yhä possu suoraan silmiin, mutta ei enää niin tummarajaisena. Tällaiset kurssit antavat paljon. Kiitos, että järjestät niitä!”  Laura 28.5.2018

Minä paperinukkena – leikkisä paperinukketyöpaja aikuisille

”Leikkiminen on kykyä muuntaa todellisuutta mielen tasolla.” Liisa Piiroinen, Leikissä taiteen ainekset, 2004

Me 1900-luvun puolenvälin jälkeen syntyneet aikuiset leikimme paljon ja pitkään. Itselleni etenkin paperinuket olivat erityisen merkityksellisiä ja profiloituvat aikaan, jolloin lelujen massatuotanto otti vasta ensi askeleitaan; lapsille hankitut lelut olivat ylellisyystavaroita, niissä säästettiin. Niinpä edullisista ostopaperinukeista, tai Apu-lehdestä leikatuista poppareista, sekä itse piirretyistä muodostui monelle lapselle minän jatkeita, eräänlaisia Alter Egoja. Ne mahdollistivat juuri sellaisen elämän, jonka lapsi nukelleen kuvitteli.

Koska lapsen mielikuvitukselle kaikki on mahdollista, aikuinen kokee lapsen tavan toimia ja leikkiä vapauttavana. Mutta aikuinenkin voi leikkiä, sillä taide on leikin jatke ja edustaa yhtälailla kykyä muuntaa todellisuutta mielen tasolla.

Minä paperinukkena työpaja haastaa leikkimään taiteella ja kuvittelemaan

Millainen paperinukke sinä haluaisit olla?  Kuinka kertoisit ja esittelisit visuaalisesti paperinukkesi tarinaa? Mitä elementtejä siitä löytyisi? Voisitko avata minän metaforaa paperinukketeoksen avulla ja matkata minuutesi, sinulle merkityksellisten asioiden ja ilmiöiden juurille oman paperinuken avulla?

Ennen paperinukketyöpajaan sitoutumista, etsi mielesi kätköistä muistoja lapsuudesta, jossa leikit paperinukeilla, tai piirrät niitä itse ja kehittelet omaa tarinaa. Millainen tarina se olisi tänään? Mistä materiaaleista paperinukkemuistosi muodostuisi? Mitä tekniikkoja sen tekemiseen käyttäisit?

Jos koet, että paperinukke on sinua kiinnostava tapa päästä aivan omanlaiselle taidematkalle osaamatta piirtää tai maalata, ilmoittaudu mukaan! Pääset kokemaan jotain uutta ja löytää polun sisäiseen maailmaasi mielikuvaharjoittelun ja leikkiin pohjautuvan taidetekemisen kautta.

Ota yhteys sähköpostitse anmikkol@gmail.com tai puhelimitse 040 740 8404, niin sovitaan tarkemmin.

Aomame

Aomame 2018, tekstiili/öljymaalaus, ready made, 80 x 100 cm
Siilipolo, ryijykudonta, sewing. Kumi, metalli, ready made. 

Aomame 2018, textile/oilpainting, ready made, 80 x 100 cm
Siilipolo, rug weaving, sewing. Rubber, metal, ready made. 

Tuulensuojan ja Pesä-installaation tarinaa jatkaa öljytekstiilikollaasi Aomame. Teos on kunnianosoitus Haruki Murakamin romaanille 1Q84, joka on vahvistanut entisestään ymmärrystäni ihmismielen eri tasoista: menneisyyden merkityksestä, lapsuuden kadotetun ihmemaan ”pesistä”, rinnakkaistodellisuudesta, jota Murakami kutsuu ”ilmakoteloksi”. 

Ilmakoteloiden muotoiseksi virkkaamani pesät edustivat minulle rinnakkaistodellisuutta jo paljon ennen kuin sain tutustua Murakamin tuotantoon ja teokseen 1Q84. Pesät sitoutuvat vahvasti tiettyyn, itselle merkitykselliseen lapsuuden tilakokemukseen ja leikkiin orapihlaja-aidan sisään rakentamassani tunnelissa, salamajassa alle kouluikäisenä. Rinnakkaistodellisuuden oivaltaminen auttoi ymmärtämään itseä ja tapaa tehdä usein samantyyppisiä valintoja ja siten rakentaa identiteettiä. Ajattelen, että kanssani moni muu haluaisi välillä ratkaista asioita toisin, mutta jostain syystä valitsee lähes aina tietyn tavan ja toimintamallin. Orapihlaja-aidan sisällä kätkeytynyt salamajakokemus johdatti oivalluksen tielle, ja vuosia kestäneen tutkimusmatkan jälkeen loin käsitteen omasta taidekielestä. Sen avulla on mahdollista löytää tie kadotettuun lapsuuteen, omaan sisimpään ja itselle merkitykselliseen taideilmaisuun. Oman taidekielen löytämiseen pohjautuu kehittämäni ekspressiivisiä taideterapeuttisia menetelmiä hyödyntävä Pesäkonsepti: Matkalla minuuteen ja omaan taidekieleen (katso Taidekurssit > Aikuiskoulutus).

Aomame -painting  base on Haruki Murakami´s novel 1Q84 and itse ”capsules of the air”. – I was very amazed after I had read Murakami´s novel, because in his book is the same idea than in my nests.  Both process otherness, both peek to the second reality, to the childhood or to the imagination world or to the alternate reality. 

A & Omame

A & Omame – triptyykki 2018-20, tekstiili/öljymaalaus 120 x 110 cm & kirjottu jauhosiivillä &  vanha japanilainen geisha nukke (ready made). Öljy puulle, öljypastelli, kierrätetyt kankaat, muliinilanka, ready made.

A & Omame – triptych 2018-20, textile/oilpainting 120 x 110 cm & The flour sieve with embroidery & The old Japanese Geisha Doll (ready made). Wood board, oil paint, oil pastel, recycling materials, cotton, ready made.

Lintuja luostarin puutarhassa – The birds in a Monastery Garden

Sarja kolmiulotteisia maalauksia – The serie of three-dimensional paintings

Lintutorni & yksityiskohtakuva 2017
Materiaalit ja tekniikka: pellavakangas, öljymaalaus, ompelu
Bird-watching tower & detail 2017
oilpainting/textile assempage, sewing, recycling materials

Kruikka & Pengui 2018
textile/oilpainting, sewing, ready made (the old skis)

Eevan omena  – Eva’s apple
oilpainting 2008

Lasten ja lintujen suojeluspyhimys (Nunnan huntu) & yksityiskohtakuvia
Materiaalit ja tekniikka: pellavakangas, öljymaalaus, valokuvatekstiilivärjäys ja -painanta, ompelu, rakentelu
Patron saint of kids and birds (Nun’s veil) & details

Photos have taken in Art Studio Oitbacka.

Self-portrait (Duck/Sorsa is my maiden name) & detail 2017

Lintusininen paperilautasella, sekatekniikka, 2018
Blue Bird on paper plate, mixed media, 2018

Kukkahattuinen tyttö koiransa kanssa 2017-20
Materiaalit ja tekniikka:öljymaalaus, käsintehty pellavapaperi, kierrätysmetalli ja -pitsi,tekstiilikollaasi, ompelu, ready made
The Flower Hat Girl with Her Dog 2017-20
oilpainting/textile assempage, recycling textile materials, hand made paper, metal