Minä paperinukkena – leikkisä paperinukketyöpaja aikuisille

”Leikkiminen on kykyä muuntaa todellisuutta mielen tasolla.” Liisa Piiroinen, Leikissä taiteen ainekset, 2004

Me 1900-luvun puolenvälin jälkeen syntyneet aikuiset leikimme paljon ja pitkään. Itselleni etenkin paperinuket olivat erityisen merkityksellisiä ja profiloituvat aikaan, jolloin lelujen massatuotanto otti vasta ensi askeleitaan; lapsille hankitut lelut olivat ylellisyystavaroita, niissä säästettiin. Niinpä edullisista ostopaperinukeista, tai Apu-lehdestä leikatuista poppareista, sekä itse piirretyistä muodostui monelle lapselle minän jatkeita, eräänlaisia Alter Egoja. Ne mahdollistivat juuri sellaisen elämän, jonka lapsi nukelleen kuvitteli.

Koska lapsen mielikuvitukselle kaikki on mahdollista, aikuinen kokee lapsen tavan toimia ja leikkiä vapauttavana. Mutta aikuinenkin voi leikkiä, sillä taide on leikin jatke ja edustaa yhtälailla kykyä muuntaa todellisuutta mielen tasolla.

Minä paperinukkena työpaja haastaa leikkimään taiteella ja kuvittelemaan

Millainen paperinukke sinä haluaisit olla?  Kuinka kertoisit ja esittelisit visuaalisesti paperinukkesi tarinaa? Mitä elementtejä siitä löytyisi? Voisitko avata minän metaforaa paperinukketeoksen avulla ja matkata minuutesi, sinulle merkityksellisten asioiden ja ilmiöiden juurille oman paperinuken avulla?

Ennen paperinukketyöpajaan sitoutumista, etsi mielesi kätköistä muistoja lapsuudesta, jossa leikit paperinukeilla, tai piirrät niitä itse ja kehittelet omaa tarinaa. Millainen tarina se olisi tänään? Mistä materiaaleista paperinukkemuistosi muodostuisi? Mitä tekniikkoja sen tekemiseen käyttäisit?

Jos koet, että paperinukke on sinua kiinnostava tapa päästä aivan omanlaiselle taidematkalle osaamatta piirtää tai maalata, ilmoittaudu mukaan! Pääset kokemaan jotain uutta ja löytää polun sisäiseen maailmaasi mielikuvaharjoittelun ja leikkiin pohjautuvan taidetekemisen kautta.

Ota yhteys sähköpostitse anmikkol@gmail.com tai puhelimitse 040 740 8404, niin sovitaan tarkemmin.